keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Vastaus kansanedustaja Ben Zyskowiczille


Sent: Wednesday, June 10, 2015 3:17 PM
To: Erkki AhoSubject: VS: avunpyyntö juristikansanedustajille

 Kiitos lähettämästänne viestistä ja siinä esittämistänne näkemyksistä.
Ystävällisin terveisin ja hyvää kesääBen Zyskowicz

Vastaus kansanedustaja Ben Zyskowiczille ja tiedoksi ja toimenpiteitä varten muille juristikansanedustajille sekä tuntemilleni kansanedustajille sekä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalle, poliisi- sekä oikeusministerille sekä KRP:n päällikölle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Kiitän vastauksestanne, mutta kysymys ei ole mistään kaupunginvaltuutettu Erkki Ahon näkemyksestä, vaan kiistattomista tosiasioista, joista on tässä selostukset ja todistusaineistot. Nyt on ennenkaikkea juristikansanedustajien huolehdittava siitä, että saan oikeutta ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sekä estettömän rikostutkinnan. Kansanedustajan on perustuslain mukaan noudatettava lakia. Olen lisäksi osoittanut laillisuusvalvojen rikolliseksi epäiltävän toiminnan todeksi ja siksi laillisuusvalvojat on saatava valtakunnan oikeuteen. On syytä epäillä, että rikollisille kuten syyttäjä Sulo Heiskari, poliisi Raimo Ollila sekä asianajaja Antti Latola, entinen asianajaja Asko Keränen, asianajaja Antti Kejo ja varatuomari Paavo M. Petäjä ja varatuomari Mikko Kovalainen sekä syyttäja Esa Mustonen ovat saaneet syytesuojan, koska heitä ei ole saatettu vastuuseen teoistaan. Asianajaja Hannu Maskosta ei voida enää haastaa oikeuteen, koska hän on tehnyt oman lopullisen ratkaisunsa asioissa. Perustuslakivaliokunnan on siis käsiteltävä laillisuusvalvojien toiminta ja saatettava heidät valtakunnanoikeuteen. Olen valmis tulemaan todistamaan laillisuusvalvojen rikokset perustuslakivaliokuntaan asiantuntijajäsenenä.

PR-TALOJEN KONKURSSIVYYHTI

Tutkintapyyntö – oikeusvaltio Suomi

Jouni Remes ja Markku Koski

Suunnitelmallinen törkeä rikos

Oikeudenkäynti tietämättämme

Saattohoitajien toiminta

Konkurssipesänhoitajien rikollinen toiminta

Asianajaja Asko Keräsen tunnustus. Keränen on jättänyt valituksen tekemättä laittomasta konkurssista.
Asianajaja Asko Keränen jätti valituksen tekemättä

Uusi konkurssipesä ja saattohoitaja Weckström

Varatuomari Paavo M. Petäjän tunnustus. Hän tunnustaa, että hänellä ei ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Hän on kuitenkin antanut väärä todistuksen asiassa ilman toimeksiantoja ja valtakirjoja.
Paavo M. Petäjän toiminta

Kauppasopimukset rahanpesijöiden kanssa

Metsäkartellista 51 miljoonan euron sakot

Poliisi ei tutki asianajaja Antti Kejon toimintaa

Asianajaja Asko Keränen tunnustaa rikoksensa
Tuomioiden purkuperusteita korkeimmalle oikeudelle

Rikostutkintapyyntö Markku Kosken toimista
Konkurssipesänhoitajien ja niitä valvovien toiminnasta

Törkeää syrjintää?

Tässä suullinen todistus asioista
Human Rights Violations in Finland - Hätähuutoja Suomesta

Tässä todistus eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen rikolliseksi toiminnaksi epäiltävästä toiminnasta.
Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle osa 1

Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle osa 2

Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle osa 3

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen vastaus Dnro 4222/4/0

Pyydän huomioimaan sen, että valtiopetos ei vanhene koskaan.
Valtiopetos on tosiasia

Pyydän kansanedustajia kiinnittämään huomiota siihen, miten korkeimman oikeuden presidentti voi menne tuomariksi Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. On syytä epäillä, että korkein oikeus on ollut osa valtiopetosorganisaatioita ja on näin ollen estänyt kansalaisten oikeudensaannin Suomessa. Suomalaiset voivat valittaa EIT:hen vain ylempien oikeusasteiden tuomioista ja näinollen korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo menee EIT:hen käytännössä estämään suomalaisten oikeudensaannin eli jatkamaan valtiopetoksellista toimintaan.

Pankkikriisin karmea totuus julki
Pankkikriisin rikokset on selvitettävä ja todelliset syylliset on saatava taloudelliseen ja oikeudelliseen vastuuseen.

Jos kansanedustajat eivät noudata lakeja, niin tavallisten kansalaistenkaan ei silloin tarvitse noudattaa lakeja. Tilanne on silloin katastarofaalinen ja hallitsematon.
Odotan vastaustanne toimenpiteistänne asian ratkaisemiseen.

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu 7.s kausi

044-3025948

Ei kommentteja: