maanantai 23. marraskuuta 2009

Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle osa 2

Ote Ylivieskan poliisipäällikölle Petri Oulasmaalle lähetetystä tutkintapyynnöstä koskien syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyyttä

Olen katsonut, että luottamus ja puolueettomuus juuri näiden poliisien toimintaan on vaarantunut siitä syystä, että he ovat jättäneet kaikki rikokset selvittämättä, vaikka todistusaineisto on kiistaton.

Olen tehnyt yksityiskohtaisen selvityspyynnön tutkinnanjohtaja Raimo Ollilalle, jonka Te vahvistitte omalla sähköpostilla kahteen kertaan perille tulleeksi. Raimo Ollilan pitää vastata näihin esittämiin yksilöityihin esteellisyysväittämiin ja siihen miksi hän on jättänyt kaikki nämä rikokset tutkimatta ja selvittämättä.
Tässä vielä muistin virkistämiseksi mihin tutkinnanjohtajan Raimo Ollilan pitää vastata.
Minulle ei asianajajilleni riitä, että tutkinnanjohtaja Raimo Ollila itse ilmoittaa, ettei ole esteellinen
Oikeuskäsittelyssä tuomioistuimen tulee ratkaista onko Raimo Ollila toiminut esteellisenä vai ei.
Minä esitän esteellisyysväitteet kirjallisesti ja yksityiskohtaisesti. Tutkinnanjohtaja Raimo Ollilan on vastattava kirjallisesti ja yksityiskohtaisesti ennen loppulausuntojen antamista 11.1.2008. Vaikka Raimo Ollila vaihdettaisiin tutkinnanjohtajana toiseen henkilöön niin siitä huolimatta hänen on vastattava minun esittämiini esteellisyysväittämiin ja kerrottava miksi hän on jättänyt kiistattomat rikokset selvittämättä.

Selostukset tapahtumasta ja todistusaineistot

Heiskari toimi syyttäjänä työtoverinsa asiassa. (Tapio Laholan nostama syyte minua vastaan)

Heiskarille oli odotettavissa suurta hyötyä siitä, ettei minun Erkki Ahon todistajia kutsuta oikeudenkäyntiin 14.11.2005. Olisin voinut todistaa Heiskarin esteellisyyden ja se olisi merkinnyt vahingonkorvausvaatimusten laillisen pohjan muodostumista ja kaikkien minua koskevien väärien oikeudenpäätösten purkuperusteen muodostumista.

Vahingonkorvausvaatimukseni on 118 miljoonaa euroa korkoineen. Lisäksi kahdelta viime vuodelta lasku on vielä tekemättä.

Heiskari on merkitty kaupanvahvistajaksi 11.5.1995 tehdyssä kauppasopimuksessa. Heiskari ei itse ole ollut paikalla, eikä myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ole ollut paikalla, kun kauppasopimukset on allekirjoitettu. Sulo Heiskari on kuitenkin allekirjoittanut kauppasopimuksen lakisääteisenä kaupanvahvistajana ja todistanut olleensa tilaisuudessa paikalla. (Liite 1701)

Heiskari on jälkeenpäin myös vahvistanut kauppasopimuksen, jossa myyjät myivät toisen omaisuutta omanaan. Kauppasopimus on laiton.

Mainitussa kauppasopimuksessa salattiin 47 miljoonan pantatut kiinnitykset ja ilmoitettiin tilauskanta 15 miljoonaa todellista suuremmaksi. Myyjillä ei ollut oikeutta myydä kiinteistöjä, eikä ostajilla ollut oikeutta tehdä kauppoja. Kysymys oli törkeästä petoksesta, jossa syyttäjä Heiskari jätti syytteet nostamatta.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä ilmoitti Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän pesänluettelon 25.5.1995. Heiskari jätti syytteet nostamatta.

Alavieskan Puurakenne Oy:n hallituksen jäsenet vannoivat väärän pesänluettelon oikeaksi 25.5.1995. Heiskari jätti syytteet nostamatta.

Heiskari jätti syytteet nostamatta, kun PR-Teollisuus Oy:n toimitusjohtaja Jouni Remes ja hallituksen puheenjohtaja Markku Koski syyllistyivät osakeyhtiölain rikkomiseen myöntämällä yhtiön osakkaalle Tapani Käännälle lainan osakepääoman maksamiseen.

Heiskari jätti syytteet nostamatta kun Tapani Kääntä lähti osakkaaksi PR-Teollisuus Oy:öön ostamalla osakkeita bulvaanien nimiin. Käännän olisi tuolloin pitänyt maksaa muita velkoja, eikä sijoittaa rahaa osakeyhtiöön. Kääntä syyllistyi teoillaan velalliseen epärehellisyyteen, mutta Heiskari jätti syytteet nostamatta.

Heiskari jätti syytteet nostamatta kun Jouni Remes ja Markku Koski väärensivät pöytäkirjat ja hakivat väärennetyillä pöytäkirjoilla yhtiön rekisteröinnin.

Heiskari jätti syytteet nostamatta vaikka selkeästi oli osoitettavissa Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n törkeä petos kauppasopimuksissa. Oli etukäteen päätetty, että PR-talot poistetaan markkinoilta ja siitä huolimatta ostajia huijattiin tekemään yli 10 miljoonan markan kaupat, johon sisältyi törkeä petos.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haastoi takaajat ja PR-Teollisuus Oy:n oikeuteen. Takaajia edusti oikeudessa heidän tietämättään ja ilman valtakirjoja heille täysin tuntematon asianajaja Jouni Vihervalli. Ylivieskan käräjäoikeus oli asiasta tietoinen ja teki asiassa päätöksen. Päätöstä ei lähetetty asianosaisille, joten nämä eivät voineet käyttää lainsuomia oikeussuojakeinoja asiassa. Haasteiden toimittamisesta asianosaisille vastasi tuohon aikaan Ylivieskan käräjäoikeudessa syyttäjä Heiskari. Sulo Heiskarin tehtävänä oli myös valvoa oikeudenkäyntiä. Heiskari laiminlöi tehtävänsä.

Heiskari jätti syytteet nostamatta, kun Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki PR-Teollisuus Oy:n väärillä tiedoilla konkurssiin. Kaupat oli purettu, eikä saatava ollut selvä ja riidaton.

Heiskari jätti syytteet nostamatta vaikka Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän lausuman ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja PR-Teollisuus Oy:n konkurssiasiassa.

Heiskari jätti syytteet nostamatta, kun PR-Teollisuus Oy:n konkurssipesänhoitajat Sampsa Teittinen ja Jyrki Anttinen lahjoittivat velkojien etua loukaten 32 miljoonan tilauskannan ilmaiseksi konsultti Stig Weckströmille.

Heiskari jätti syytteet nostamatta, kun varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut väärän lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja PR-Teollisuus Oy:n konkurssiasiassa.

Heiskari jätti syytteet nostamatta, kun ITC Finland Oy:n konkurssipesänhoitaja Antti Kejo laittoi konkurssipesään kokonaan väärän yhtiön koneet ja laitteet.

Heiskari oli paikalla kun Ricahrd Rienstra vannoi väärän valan. Heiskari jätti syytteet nostamatta. Asianajaja Antti Kejo ilmoitti Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän pesänluettelon. Syyttäjä Heiskari jätti syytteet nostamatta.

Syyttäjä Heiskari on ollut tietoinen myös rahanpesuasioista. Hän on jättänyt asiat syyttämättä ja selvittämättä.

Syyttäjä Heiskari on jättänyt syytteet nostamatta, kun Ylivieskan poliisipäällikkö Kaarlo Similä on antanut väärän lausuman 27.2.2004 Ylivieskan käräjäoikeudelle.

Syyttäjä Heiskari on jättänyt syytteet nostamatta, kun varatuomari Paavo M. Petäjä ilmoitti Erkki Ahon konkurssipesään aiheettoman 100 000 markan saatavan. Rikoksen yrityskin on tuomittava.

Syyttäjä Heiskari jätti syytteet nostamatta, kun Kalajoen kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski ja kunnansihteeri Pekka Ollila hakivat väärillä tiedoilla rahaa Rahjan saariston Natura Life rahoitushakemuksella, missä loukattiin myös syvästi Kallan karien itsehallintoa.

Syyttäjä Heiskari on jättänyt syytteet nostamatta Kalajoen matkailuasioissa, joissa kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski on toiminut samanaikaisesti Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Tähän kokonaisuuteen liittyy erittäin paljon laittomuuksia, joita olen tuonut esille kirjassani Olet Maamme Armahin Suomenmaa.

Heiskari on jättänyt syytteet nostamatta, kun on tiennyt, että Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesänhoitajat ovat hakeneet PR-Teollisuus Oy:n väärillä tiedoilla konkurssiin.

Heiskari on nostanut syytteet tekaistuilla perusteilla suojellakseen omia tekojaan ja saadakseen minut Erkki Ahon syylliseksi tekemättömiin rikoksiin ja siten leimattua minut rikolliseksi.

Heiskari on käyttänyt häikäilemättömästi virka-asemaansa väärin. Hän on käynyt myös mediakäräjiä toimimalla Ylivieskan käräjäoikeuden tiedottajana ja käyttänyt siihen syyttäjäresursseja. Lisäksi hän ei ole valvonut asioita, silloin kun syyttäjien työjärjestys oli vanhentunut.

Syyttäjä Heiskari on pitkäaikaisen lautamiehen mukaan toiminut oikeudenistunnoissa lukuisia kertoja ”pöhnässä” (alkoholin vaikutuksen alaisena).

Syyttäjä Heiskari on perusteettomasti estänyt todistajieni kuulemisen Ylivieskan käräjäoikeudessa.

Syyttäjä Heiskari on vainoharhaisesti jahdannut minua aiheuttaakseen minulle mahdollisimman paljon vahinkoa. Heiskari on tiennyt totuuden, mutta on vaikuttanut asioihin niin, että syyttömistä on tehty syyllisiä ja rikolliset on päästetty kuin koirat veräjästä.

Heiskari tunkeutui Kalajoen Hiekkasärkkien leirintäalueella juovuksissa erään naisen telttaan sillä seurauksella, että hän sai elinikäisen porttikiellon leirintäalueelle. Hänet poistettiin leirintäalueelta. Asiasta tehtiin myös kuulustelupöytäkirjat.

Kirje Ylivieskan poliisipäällikkö Petri Oulasmaalle kokonaisuudessaan tässä
http://www.promerit.net/tiedoksi.asianomaisille.htm

Korkeimman oikeuden päätös syyttäjän esteellisyydestä
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/korkeimman-oikeuden-paatos-syyttajan.html

Kantelun kolmannessa osassa käsittelen valtion toimintaa.

Ei kommentteja: