tiistai 14. kesäkuuta 2016

Tapahtumien taustat ja todistusaineistot

Tapahtumien taustat ja todistusaineistot

Esitän nyt todistusaineiston, mikä todistaa, että olen syytön neljään konkurssiin, yhteen 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä lukuisiin kunnianloukkaustuomioihin. Olen menettänyt valtion rikollisen toiminnan johdosta omaisuuteni, omakotitaloni, kesämökkini, yritykseni ja olen luottokelvoton sekä rikoksilla aikaansaatudun ulosoton kohteena yhä edelleen, vaikkatapahtumista on kulunut jo yli 20 vuotta. Todistusaineisto on esillä Kalajoki-näyttelyssä Etappi-kirppisellä.

Suomi koki 1990-luvun alussa erittäin syvän taloudellisen laman johtuen vakaan markan politiikasta. Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky. Presidentti Mauno Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka kirjattiin Holkerin hallituksen ohjelmaan kuten myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet. Rahoitustarkastus laiminlöi tehtävänsä. Lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta. Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten ja talouden päättäjien aikaansaama.
Koivisto ei toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen johtokunnan jäsenetRolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa.
Vahvan markan politiikalla aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli 280 000. Markkinoilta poistettiin n. 60 000 elinkelpoista yritystä ja itsemurhia tehtiin Stakesin tilaston mukaan 14500. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa asioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992. On syytä epäillä, että kysymyksessä on valtiopetos, kun tasavallan presidentti puuttuu riippumattoman tuomioistuinlaitoksen toimintaan.

Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP, KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä. Tässä salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet luottomäärien ja asiakkuuksien pohjalta. Jos asiakas toimi joillakin seuraavista toimialoista, niin pankeille annettiin vapaus poistaa yritys markkinoilta ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkitukipiikkiin: kiinteistösijoittaminen ja kiinteistösijoittamiseen verrattava kiinteistötoiminta, muu sijoittaminen, rakentaminen, vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, vapaa-aikatoiminta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta. Valtionvarainministerinä toimi Iiro Viinanen ja kauppa- ja sisäministerinä Mauri Pekkarinen. Nämä kolme ministeriä muodostivat valtioneuvoston ”sisäpiirin”. Suomen 1990-luvun pankkikriisissä ja suuren lamassa toteutettiin Suomen historian suurin omaisuuden ryöstö. Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevelkavankia, joista 14 500 valitsi lopullisimman ratkaisun.

Kera Oy:ssä perustettiin Helsingin Sanomien mukaan ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tehtävänä oli pelastaa ns. Kera Oy:n rahoittamat ongelmayritykset ja muuten minimoida tappiot. Tappioiden minimointiin liittyi kilpailevien yritysten markkinoilta poistaminen yhdessä pankkien kanssa. Kera Oy:n ruumiinpesuryhmä toimi varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä johti kehityspäällikkö Veikko Anttonen. On syytä epäillä, että asiasta olivat tietoisia KTM:n yrityskehitysosasto, johtaja Olavi Änkö ja hallitusneuvos Sakari Arkio sekä KTM:n kansliapäällikkö Matti Wuoria.
Talonrakennusalalla kysyntä romahti vuoden 1989 14 000 talopaketista vuoden1995 2900 talopakettiin. Ylikapasiteettia muodostui rajusti. Vuoden 1992 tilinpäätöksien mukaan Suomen Taloteollisuuden tulos oli 80 miljoonaa markkaa miinuksella ja vierasta pääomaa oli 214 miljoonaa markkaa, Honkarakenne Oy oli miinuksella 30 miljoonaa ja vierasta pääomaa oli 242 miljoonaa markkaa, Pyhännän Rakennustuote Oy oli miinuksella 20 miljoonaa markkaa ja vierasta pääomaa oli 100 miljoonaa markkaa. Alavieskan Puurakenne Oy oli Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka tappio oli vuonna 1992 vain miljoona markkaa tappiolla ja vierasta pääomaa oli 36 miljoonaa markkaa.

Säästöpankkien pilkkomissopimusta tehtäessä 22.10.1993 perustettiin ongelmaluottoja varten omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy. Perustamisvaiheessa yhtiöön siirrettiin n. 3600 lainaa ja kesäkuuhun 1994 mennessä n. 34 000 lisää. Kaikkiaan Arsenaliin siirrettiin lähes 80 000 ongelmaluottoa, joista luottotappiot korvattiin siirtäjäpankeille m. 50 miljardin pankkituella eli kansalaisten maksamilla verovaroilla. Arsenal sai salaiseksi valtiontalouden tarkastusviraston raportin sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastasi ministeri ja silloinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi Anne Siimes.
Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi Anne Siimeksenallekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal omaisuudenhoitoyhtiöiden 12,2 miljardin markan saatavat 5 %:lla todellisesta arvosta eli 600 miljoonalla markalla. Ongelmaluottoja oli n. 60 000 kappaletta.
Nyt näitä saatavia ulkomainen perintäyhtiö perii täydestä arvosta korkealla korolla suomalaisilta kansalaisen kuolemaan saakka ja eduskunnan päätöksellä vielä senkin jälkeen eli kuolinpesältä.
Erikoista kauppakirjassa on se, että ministeri myi nämä ongelmaluotot vaikka Arsenal Oy:llä oli oma toimiva johto. Kauppasopimukseen sisältyy vielä ns. korvausklausuuli, jonka mukaan jos sopimus puretaan niin koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Tämä korvausklausuuli on perustuslain vastainen.
Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta selvitä veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Helsingin Sanomien 1.4.2000 uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siis perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 35 luvun 1-3 %:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v. 2000. Siinä todetaan, että n. 1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi. Lainaa ei ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin liittyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Suomessa pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat kärsimään Suomen talouden ja poliittisten päättäjien virhearvioinneista. Hinta on monen osalta äärettömän korkea. Pankkikriisi jätettiin selvittämättä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että asiasta on poliittinen sopimus suurimpien puolueiden sekä Kristillisten, Vasemmistoliiton sekä Ruotsalaisen kansanpuolueen kesken. Menettely on törkeä kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan loukkaus. Se on ihmisoikeussopimusten vastainen menettely.

 Alavieskan Puurakenne Oy ajettiin konkurssiin erikoisella tavalla vastoin tehtyjä sopimuksia. Konkurssipesän suurimmat velkojat olivat Kera Oy ja Arsenal Oy. Konkurssipesänhoitajina toimivat varatuomarit Antti Latola ja Hannu Maskonen.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä valitsi tulevan syyttäjän Sulo Heiskari tietoisesti kaupanvahistajaksi jotta hän voi estää todellisten rikollisten syytteeseen asettamisen. SyyttäjäSulo Heiskarin "oikeana kätenä" on toiminut Ylivieskan poliisi Raimo Ollila.


Konkurssisääntö 50 a § (31.1.1995/110)
Väliaikainen pesänhoitaja voi myydä velallista ja suurimpia velkojia kuultuaan konkurssipesään kuuluvaa irtainta omaisuutta siinä laajudessa kuin se on välttämätöntä tappioiden välttämikseksi tai kka konkurssipesän hallinnosta tai hoidosta aihetuvien kustannusten maksamiseksi.

Kera Oy käytti saattohoitajaa, jonka tehtävänä oli tuhota yritys.
Väliaikaiset pesänhoitajat eivät konkurssisäännön mukaan saa myydä kiinteää omaisuutta.
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kysymyksessä oli törkeä petos.
Kaupanvahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka ei kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ollut paikalla, kun kauppasopimus allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja todistaa, ettei hän ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin.
Kaupanvahvistajaksi merkitty nimismies Sulo Heiskari  toimi syyttäjänä kaikissa kauppasopuksista johtuvista oikeudenkäynneistä. Syyttäjistä annetun lain mkaan hän ehdottomastai esteellinen toimimaan syyttäjänä näissä asioissa.
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kaupat. Kaupan purku on aina lopullinen ja peruuttamaton. Kun pääsopimus puretaan niin liitännäiset eli takaukset eivät voida voimaan. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä haki konkurssituomion väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu.

Varatuomari Paavo M. Petäjä antoi Ylivieskan käräjäoikeudelle väärän lausuman asiassa ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja. Paavo M. Petäjä tunnustaa asian KRP:ll


Silloiselle asianajajalle Asko Keräselle annettiin valtakirjat asioiden hoitamiseksi, koska hän pyysi sillä perusteella, että konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu.
Entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että hän jätti valituksen tekemättä. Nyt ainoa mahdollisuus on saada purku korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus ei suostu purkamaan vääriä tuomioita eikä Ylivieskan käräjäoikeus ota asiaa käsiteltäväkseen. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eikä laillisuusvaltonta näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.
Tutkinnanjohtajana ollut poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikostutkintapyynnöt tutkimatta.
Asianajaja Hannu Maskonen teki asiassa oman lopullisen ratkaisunsa.
Ennen kuolemaansa asianajaja Hannu Maskonen haastoi Erkki ja Eila Ahon oikeuteen velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä pankinjohtajan tietämättä asiasta.
Erkki Aho tuomittiin asiassa 75 päivän ehdottomaan vankeuteen sellaisen velan perusteella jota ei edes ollut olemassa.
Koska oli eduskuntavaalit tulossa niin kansanedustajaehdokas Kalajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja organisoi asiat niin, että Erkki Ahon piti antaa valtuustolle selvitys vankeustuomiosta otsikolla Luottamusmiehen rikollinen toiminta luottamustoimen ulkopuolella. Valtuutettu Erkki Aho teki parissa viikossa 1879-sivun selvityksen asiosta. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä apunaan Kalajoen kaupungin virkamies johto estivät valtuutettu Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuutetuille. Kysymyksessä oli törkeä luottamusaseman ja virka-aseman väärin käyttö sekä rikollisten suojelu.

Ei kommentteja: