torstai 18. helmikuuta 2016

Kantelu käräjätuomari Jyrki Jylhän toiminnasta

Lähetin eduskunnan oikeusasiamiehelle kolme kansiota aineistoja asiasta.

Eduskunnan oikeusasiamiehelle

KANTELU KÄRÄJÄTUOMARI JYRKI JYLHÄN TOIMINNASTA

Minä, Erkki Johannes Aho, olen joutunut kärsimään Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta syyttömänä neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä kolme kunnianloukkaustuomiota.

Keskeiset tekijät asioissa ovat asianajaja Antti Latola, asianajaja Hannu Maskonen, joka on tehnyt oman lopullisen ratkaisunsa elämänsä suhteen, syyttäjä Sulo Heiskari, poliisi Raimo Ollila, varatuomari Paavo M. Petäjä ja entinen asianajaja, nykyinen varatuomari Asko Keränen. Poliisi Raimo Ollilaa on suojellut poliisipäällikkö Sauli Kuha ja syyttäjä Sulo Heiskaria apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.

Järkyttävintä on se, että poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaaan ja oikeusistuimet eivät ota vastaan todistusaineistoa eikä kuule todistajia.

Kaiken huippu on käräjätuomari Jyrki Jylhän toiminta, sillä hän ei ota asioita oikeuskäsittelyyn lainkaan eli en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, vaikka todistusaineisto on kiistaton ja olen ilmoittanut todistajien nimet käräjäoikeudelle. Lisäksi olen vaatinut oman oikeusturvani kannalta oikeuskäsittelyn videointioikeutta sekä olen ilmoittanut käräjätuomari Jyrki Jylhälle, että oikeudenistuntoa tulee seuraamaan runsaasti yleisöä. Käräjätuomari Jyrki Jylhä teki Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden nimissä päätöksen, että asiaa ei oteta käsiteltäväksi.

On huomattava myös se, että minun oikeustajuni mukaan käräjätuomari Jyrki Jylhä toimii esteellisenä tuomarina, sillä kun kysymyksessä on vahingonkorvausoikeudenkäynti vääristä tuomiosta joista hän itse on ollut tekemässä kolmea väärää tuomiota. Lisäksi sähköpostikirjeenvaihto osoittaa, että hänellä on ollut ennakkoasenne asiaan. Lisäksi hän ei ole vastannut lukuisiin videointioikeutta koskeviin kysymyksiin minun käsitykseni mukaan juuri ennakkoasenteestaan johtuen. Kaiken lisäksi hän kieltäytyy palauttamassa käräjäoikeuteen toimittamaani laajaa ja yksityiskohtaista todistusaineistoa ja näin hän minun oikeustajuni mukaan suojelee rikollisia ja peittelee rikoksia, mikä rikoslain 15 luvun mukaan on rangaistava rikos.

Vaadin, että eduskunnan oikeusasiamies vastaa siitä, että saan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja todelliset syylliset joutuvat niin taloudelliseen kuin oikeudelliseen vastuuseen asioista. Minä en ymmärrä sitä, että minä joudun kärsimään rikoksilla aiheutetuista vanhingoista kymmeniä vuosia. Asiat ovat vielä ulosotossa ja ei voi olla oikein, että rikokset vanhenevat, mutta rikoksilla aikaansaadut ulosotot jatkavat voimassaoloaan.

Keskeiset rikokset todistusaineiston mukaan ovat:
  1. asianajaja Antti Latolan ja asianajaja Hannu Maskosen päämiehinään Arsenal Oy ja Kera Oy törkeä petos kauppasopimuksissa, jossa he väliaikaisina pesänhoitajina myivät vastoin konkurssisääntöä kiinteää omaisuutta ilman valtakirjoja salaten kaupanteossa 48 miljoonan markan kiinnitykset sekä ilmoittaen keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa markkaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Latola ja Maskonen purkivat kaupat ja hakivat väärillä tiedoilla yrityksen konkurssiin.
  2. Kaupanvahvistajana on toiminut tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka kauppakirjan allekirjoittajan Heino Virran mukaan ei ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin Oulussa. Lisäksi kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ollut paikalla, kun kauppakirjat allekirjoitettiin.
  3. Latola ja Maskonen purkivat kauppasopimukset ja silloin myös takaukset raukesivat. Latola ja Maskonen hakivat väärillä tiedoilla yrityksen konkurssiin ja antoivat asiassa itse lausunnon konkurssiinhaettavan puolesta ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja sekä varatuomari Paavo M. Petäjä antoi asiassa lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle, että kanne on oikea, vaikka hänellä ei ollut valtakirjoja ja toimeksiantoja asiassa. Paavo M. Petäjä tunnustaa rikoksensa Oulun KRP:lle. Todistusaineisto liitteenä.
  4. Asianajaja Asko Keränen pyysi valtakirjat Aholta ja Virralta, koska konkurssi oli laiton, sillä kaupat oli purettu ja konkurssi oli haettu väärillä tiedoilla ja lisäksi Paavo M. Petäjä oli antanut väärän lausuman oikeudelle. Asianajaja Asko Keränen jätti kuitenkin valituksen tekemättä ja sen johdosta vääriä tuomiota tehtailtiin asianajaja Hannu Maskosen, syyttäjä Sulo Heiskarin, poliisi Raimo Ollilan ja syyttäjä Esa Mustosen toimesta lukuisia kuten todistusaineisto osoittaa.
Vaadin, että eduskunnan oikeusasiamies toimii lain ja oikeuden mukaisesti niin, että todelliset syylliset joutuvat taloudelliseen ja oikeudelliseen vastuuseen ja minä saan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja minulle korvataan aiheutetut vahingot täysimääräisesti korkoineen. Liitteenä vahingonkorvauslaskelma ja todistusaineistot. Suomen lain ja Europan Ihmisoikeussopimuksen mukaisesti kanslaisten perusoikeuksiin kuuluu oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Pyydän ottamaan huomioon, että Ylivieskan oikeusaputoimisto on kietäytynyt auttamasta minua ja samoinkuin asianajajat.

Erkki Aho 
Lankilantie 25 B 5 
85100 Kalajoki

Todiste 1 sivu 1-4
Kauppakirja, jossa väliaikaiset pesänhoitajat myyvät konkurssisäännön vastaisesti kiinteää omaisuutta ilman valtakirjoja salaten kaupassa 48 miljoonan pantatut kiinnitykset. Kauppakirjassa ei ole mainintaa pantatuista kiinnityksistä.
Kauppakirjassa on kaupanvahvistajana tuleva syyttäjä Sulo Heiskari.
Todiste 2 sivu 5
Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, että hän ei ole koskaan tavannut Sulo Heiskaria.
Todiste 3 sivu 6
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, että hän ei ole ollut paikalla kaupanvahvistustilaisuudessa.
Todiste 4 sivu 7
Syyttäjä Sulo Heiskarin väärä lausuma oikeudelle, hän oli varmasti esteellinen toimimaan syyttäjänä
Todiste 5 sivu 8
sivu 48 miljonaan markan pantatuista kiinnityksistä, loput sivuista on Jyrki Jylhällä olevassa aineistossa, minkä hän kieltäytynyt palauttamasta minulle
Todiste 6 sivu 9-11
Kaupanpurut, jotka ovat lopulliset ja peruuttamattomat
Todiste 7 sivu 12
Kaupanpurku, joka on lopullinen ja peruuttamaton
Todiste 8 sivu 13-14
Varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Antti Latolalle ja Hannu Maskoselle, mikä todistaa, että kaupat oli purettu.
Todiste 9 sivu 15-16
Konkurssihakemus, mikä on tehty väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu
Todiste 10 sivut 17-19
Todisteet siitä, että takauksia oli maksettu yli 1 miljoonaa markkaa joten konkurssihakemus on tehty väärillä tiedoilla
Todiste 11 sivut 20-21
Asianajaja Asko Keräsen kirje asianajaja Hannu Maskoselle, mikä todistaa, että konkurssihakemus oli tehty väärillä tiedoilla
Todiste 12 sivut 22-24
Varatuomari Paavo M. Petäjän väärä lausuma oikeudelle ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja
Todiste 13 sivu 25
Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa, että hänellä ei ollut toimeksiantoa asiassa
Todiste 14 sivu 26
Konkurssipesä valvoo saatavansa konkurssivalvonnassa kaupan purkamisesta johtuvana saatavana eli konkurssipesä tunnustaa purkaneensa kaupat
Todiste 15 sivu 27
Asianajaja Asko Keränen pyysi valtakirjat että valintaa konkurssituomiosta Vaasan hovioikeuteen, koska konkurssi oli laiton.
Todiste 16 sivu 28
Asianajaja Asko Keränen tunnustaa, että hän jätti valituksen tekemättä
Todiste 17 sivu 29
Jouni Remes, joka oli tullut yhtiön palvelukseen Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteelle, teki Kera Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että Kera Oy:tä ei käytetä rahoittajana.
Todiste 18 sivu 30
Jouni Remes ja kansanedustaja Markku Koski hakivat yrityksen rekisteröinnin väärennetyillä asiakirjoilla
Todiste 19 sivu 31

sivu salaiseksi julistetusta SSP-sopimuksessa, missä määriteltiin laiton toimialarationalisointi.

Ei kommentteja: