torstai 7. tammikuuta 2016

L15/6631


From: Erkki Aho
Sent: Thursday, January 7, 2016 8:14 PM
Subject: L15/6631
 
Ylivieska-Raahen käräjäoikeus

käräjätuomari Jyrki Jylhä, laamanni Juha Tervo, valtioneuvoston kanslia, Ylivieska-Raahen ulosottovirasto

Ilmoitan luopuvani kanteesta ulosottomies Vesa Heikkistä vastaan asiassa L15/6631. Katson, että ulosottomies Vesa Heikkinen ei ole syyllistynyt virkavelvollisuuksien laiminlyöntiin, kun hän on jättänyt ilmoittamatta ulosotossa perityt summat ja niiden kohdistukset 30.6.1996 jälkeen. Katson ja kokemuksesta tiedän, että valtion systeemit ovat muuttuneet ulosotossa niin monta kertaa tuon ajankohdan jälkeen, että niitä tietoja on mahdoton selvittää. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että valtio on tietoisesti halunnut hävittää tiedot.

Lisäksi katson, että ulosottomies Vesa Heikkisen toiminta on ollut esimiestensä hyväksymää siinäkin suhteessa, että rikoslain 15 luvun mukaisia tekemisiä ei pidetä rikoksina. Katson, että ulosottotoiminta on osa laajempaa rikolliseksi epäiltävää toimintaa, jossa ulosottomies on vain välikappale.

Sen sijaan pidän voimassa kanteeni Suomen valtiota vastaan. Olen joutunut kärsimään valtion rikollisen toiminnan johdosta neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä viisi aiheetonta kunnianloukkaustuomiota.

Olen toiminut Kalajoen kaupungissa yli 30 vuotta valtuutettuna eikä äänestäjäni ole kokeneet toimintaani rikollisena vaan äänestäjien luottamus on säilynyt vahvana toimintaani.

Keskeiset asiathan ovat törkeä petos Euronio Oy:n ja Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän kauppasopimuksessa, prosessissa syyttäjän esteellisyys sekä poliisien virkavelvollisuuksien laiminlyönti. Lisäksi on lukuisa joukko muita rikoksia,jotka todistan tapahtuneeksi mm. poliisiviranomaisten, laillisuusvalvojien, syyttäjäviranomaisten sekä oikeusistuinten tuomareiden epäillyt rikokset. Oikeudenkäynti on siis Suomen kansalaisten kannalta erittäin merkityksellinen, koska nyt todistetaan oikeus- ja poliisiviranomaisten toiminnan epäilty rikollisuus.

Korkein oikeus on tehnyt 2.12.2015 päätöksen tuomionpurkuihini. Asianhoitajana oli OTM xxxx xxxxxx, joka teki purkuhakemuksen niin, ettei hän itsekään uskonut sen johtavan myönteiseen tulokseen. Siksi hän teki sen minulta päämieheltään salaa niin että hän ei antanut minun lukea purkuhakemusta ennen korkeimpaan oikeuteen lähettämistä. Kun sain tietooni purkuhakemuksen sisällöstä niin täydensin välittömästi hakemusta toimittamalla itse Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden kautta oikean materiaalin ja todistusaineistot korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus ei kuitenkaan ole hyväksynyt minun lähettämääni aineistoa, koska en ole asianajaja. OTM xxxx xxxxxx toimitti minulle korkeimman oikeuden päätöksen noin kuukauden kuluttua siitä kun se oli tehty eli 31.12.2015.
Tärkein tavoitteeni on nyt
  1. saada aikaan tuomioiden purku korkeimmassa oikeudessa
  2. pudistaa maineeni
  3. saada oikeudenmukaiset vahingonkorvaukset asiassa
Olen pyytänyt korkeinta oikeutta palauttamaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen tuon aineiston, joka on todistuksena oikeuskäsittelyssä L15/6631. Tavoitteena on todistaa tapahtuneet rikokset vahingonkorvausoikeudenkäynnissä ja se, että ne eivät ole vanhentuneita, koska
  1. asiat ovat olleet koko ajan vireillä
  2. rikokset, jonka oikeusvaikutukset eli ulosotot, ovat voimassa eivät voi olla vanhentuneita ja lisäksi
  3. valtiopetos ei vanhene koskaan.
Kävin tarkistamassa Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa 29.12.2015, että onko korkein oikeus palauttanut asiakirjoja Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen. Minulle kerrottiin, että ei ole palauttanut. Nämä asiakirjat ovat keskeinen osa todistusaineistoa asiassa.
Todistusaineisto on toimitettu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen 06.11.2015. Selostus aineistosta löytyy täältä

 Nimeän todistusaineistoksi Kalajoen kaupungille tekemäni 1879 sivun aineiston sekä siihen liittyvän liiteaineiston. Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden on pyydettävä tämä aineisto Kalajoen kaupungilta oikeudenkäyntiä varten. Haluan tarkistaa, että aineisto on juuri sellainen kun olen tehnyt.
Jotta voin todistaa rikokset niin käytän todistusaineistona blogiani
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/ ja näin voin todistaa poliisien, syyttäjien ja oikeuslaitoksen tuomareiden rikosepäilyt oikeaksi.
Lisäksi käytän todistusaineistona Nettikirjaani http://valtuustoaloite.blogspot.fi/
Pankkikriisiblogiani http://pankkikriisi.blogspot.fi/  Naturablogiani http://naturansalat.blogspot.fi/ 

Oikeusturvani kannalta katson aiheelliseksi videoida koko oikeudenkäynnin. Oikeudenkäynti vaatii valmisteluistunnon ja mielestäni asian laajuudesta johtuen tarvitaan useampia tuomareita oikeudenkäyntiin. Koska en ole saanut luotettavaa asianajajaa hoitamaan asioita Suomen Asianajajaliitosta pyynnöistäni huolimatta eikä Ylivieskan oikeusaputoimisto ole suostunut avustamaan minua, niin tarvitsen Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätöksen rikosprosessin rikoksista ja siitä, että ne eivät ole vanhentuneita jotta korkein oikeus voi purkaa kaikki minua ja yritystoimintaani koskevat päätökset.

Minulle on tärkeä tieto se, että onko korkein oikeus palauttanut Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen korkeimpaan oikeuteen lähettämäni yksityiskohtaisen todistusaineiston. Jos korkein oikeus ei palauta aineistoa niin se aiheuttaa minulle ja käräjäoikeudelle ylimääräisiä kuluja koska joudumme monistamaan todistusaineiston jälleen kerran uudelleen. Pyrin kuitenkin siihen, että saan sen aineiston, mikä minulla on mahdollisuus toimittaa valmiiksi 18.1.2016 niin kuin käräjätuomari Jyrki Jylhä on esittänyt. On todennäköistä, että joudun pyytämään jatkoaikaa johtuen syöpäsairauteni hoitotoimenpiteistä, valtuutetun tehtävän hoitamisesta johtuvista kiireistä sekä vahingonkorvauslaskelmien tarkistamisesta. Luonnollisesti oikeudenkäyntiin valmistautumiseen vaikuttaa ulosottotoimenpiteet, koska minun on järjestettävä rahoitus todistusmateriaalin kokoamiseen.

Kalajoella 07.01.2016
Erkki Aho
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki
044-3025938

Ei kommentteja: