lauantai 29. elokuuta 2015

Syyttäjä, poliisipäällikkö Petri Oulasmaan rikolliseksi epäiltävä toiminta



Syyttäjä Petri Oulasmaa nosti syytteen minua ja vaimoani vastaan velallisen epärehellisyydestä Merita-pankin nimissä Merita-pankinjohtajan Mauri Ylitalon tietämättä. Minut tuomittiin tuossa oikeudenkäynnissä 75 päivän ehdottomaan vankeuteen. Syyttäjän oikeudenkäynnissä toimi esteellinen Sulo Heiskari. Asianajajanani toimi Asko Keränen, joka oli hyvä ystävä syyttäjä Sulo Heiskarin kanssa ja on syytä epäillä, että esteellinen syyttäjä Sulo Heiskari oli sopinut asian asianajajani Asko Keräsen kanssa. Siksi hävisin jutun, koska asianajaja Asko Keränen hoiti jutun suoraan sanoen päin helvettiä.

Tosiasiahan oli se, että velallisen epärehellisyyttä ei voinut olla olemassa, koska takausvastuut olivat purkautuneet silloin kuin kaupat oli purettu. Pääsopimus purettaessa takaukset eivät voi jäädä voimaan. Lisäksi varatuomari Paavo M.Petäjä oli antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle lausuman, että kanne on oikea vaikka konkurssihakemus oli tehty väärillä tiedoilla ja kaupat oli purettu eikä varatuomari Paavo M. Petäjällä ollut asiassa edes valtakirjaa hoitaa asiaa ja tämän asian varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa Oulun KRP:lle.

Alunperinhän kaupat oli tehty rikollisesti siten, että Kera Oy eli myyjä oli ilmoittanut, että PR-talot on markkinoilta poistettavien listalla eikä Kera Oy rahoita PR-talojen toimintaa. PR-Teollisuus Oy osti Alavieskan Puurakenne Oy:ltä kiinteistöt ja kalustot, tuoteoikeudet ja keskeneräisen tilauskannan. Siis myyjä tiesi, että PR-talot tullaan poistamaan markkinoilta. Ostajien joukkoon oli soluttautunut Kera Oy:n saattohoitaja Jouni Remes, joka oli tehnyt Kera OY:n kanssa sopimuksen muiden osakkaiden tietämättä, että Kera Oy rahoita PR-Teollisuus Oy:tä. Kysymys oli törkeästä petoksesta, koska myyjä lisäksi salasi 48 markan pantatut kiinteistöt ja ilmoitti keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa markkaan suuremmaksi kuin todellisuudessa oli. Käytännössä rikoksen suorittivat asianajajat Hannu Maskonen ja Antti Latola sekä tuleva syyttäjä Sulo Heiskari. Maskonen ja Latola olivat väliaikaisian pesänhoitajia, joilla ei ollut oikeutta myydä kiinteää omaisuutta konkurssisäännön 50 a §:n mukaan.
Myyjä myi toisen omaisuutta omanaan ilman valtakirjaa ja kaupanvahvistajaksi on kauppakirjoissa merkitty tuleva syyttäjä Sulo Heiskari, joka kauppakirjan allekirjoittajan Heino Virran mukaan ei ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin eikä kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin.

Poliisipäällikkö Petri Oulasmaa oli asioista tietoinen. Sen osoittaa käymämme sähköpostikeskustelu.

Poliisipäällikkö Petri Oulasmaa

Pankkikriisi on ajankohtainen asia vieläkn

Kun asianajaja Hannu Maskonen oli syyllistynyt siihen, että oli

  1. myynyt toisen omaisuutta omanaan ja salannut kaupassa 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja oli tietoinen siitä, että PR-talot olivat markkinoilta poistettavien listalla ja KERA Oy oli solminut yhdeksi ostajaksi soluttautuneen Jouni Remeksen kanssa, että Kera Oy ei rahoita PR-Teollisuus Oy:tä. Remes oli tullut osakkaaksi Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perustella ja hänen tehtävänsä oli poistaa PR-Teollisuus Oy markkinoilta. Myyjät eli väliaikset pesänhoitajat, joilla ei ollut kiinteistöjen myyntioikeutta, olivat valinneet kaupanvahvistajaksi tulevan syyttäjän Sulo Heiskarin, joka ei ollut paikalla kun kiinteistökaupat tehtiin eikä myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo ollut paikalla. Lisäksi myyjätä salasivat 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset sekä ilmoittivat keskeneräiden tilauskannan 15 miljoonaa markkaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli.
  2. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesänhoitajat hakivat PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat raunneet. Varatuomari Paavo M. Petäjä antoi kuitenkin Ylivieskan käräjäoiikeudelle lausuman PR-Teollisuuden puolesta ilman valtakirjoja ja asianomaisten suostumusta, että kanne on oikea. Näin saatiin PR-Teollisuus Oy:n konkurssi aikaan. Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa Oulun KRP:lle, ettei hänellä ollut valtakirjaa asiassa.
  3. Maskonen pyysi Erkk Ahoa lopettamaan asioiden penkosen ja maksamaan hänelle 10 000 markkaa jotta hän ei hakisi Erkki Aho henkilökohtaiseen konkurssiin. Aho kieltäytyi maksamasta Maskoselle ja kertoi jatkavansa asioiden selvittämistä. Maskonen organisoi Erkki Ahon velallisen epärehellisyysoikeudenkäynnin Merita-pankin kanssa, mahdollisesti Oulun konttorin kanssa, koska Kalajoen Meritan pankin johtaja ohitettiin.
  4. Maskonen haki Erkki Ahon henkilökohtaiseen konkurssiin ja teki sitten lopullisen ratkaisunsa asioissa eli hyppäsi tai putosi parvekkeelta alas ja kuoli.

Ei kommentteja: