keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Ylivieskan Oikeusaputoimisto

Ylivieskan Oikeusaputoimisto

Olen pyrkinyt saamaan oikeusapua Ylivieskan oikeusaputoimistosta jo usean vuoden ajan. Kerran oikeusavustaja Kari Peippo teki jonkin verran työtä asian suhteen, mutta jätti silloinkin paperin allekirjoittamatta. Nyt oikeusavustaja Ari Huumonen kieltäytyi mielestäni tekosyin avustamassa tuomionpurkuhakemuksen teossa.

Tuomion purkuhakemuksessa tulee todistaa
  1. syyttäjä Sulo Heiskarin esteellisyys toimia syyttäjänä
  2. poliisi Raimo Ollilan virkavelvollisuuksien laiminlyönti
  3. syyttäjä Esa Mustosen esteellisyys toimia syyttäjänä

Kaikkiin näihin on kiistaton todistusaineisto ja näiden asioiden todistamisella korkein oikeus voi purkaa kaikki minua ja yritystoimintaa koskevat oikeuksien päätökset.

Koska en ole saanut minulle lain mukaan kuuluvaa oikeusapua Ylivieskan oikeusaputoimistosta niin käännyin oikeusministeriön kansliapäällikön Tiina Astolan puoleen. Hän vastasi minulle näin:

Sent: Wednesday, February 25, 2015 10:55 AM
Subject: VS: kiireellinen

Hyvä Erkki Aho

Kerrotte, että Ylivieskan oikeusaputoimisto on vuosikausia kieltäytynyt antamasta teille oikeusapua tuomioiden purkuhakemuksiin. Pyydätte oikeusministeriötä järjestämään teille lain mukaan kuuluvan oikeusavun. 

Oikeusministeriöllä ei ole toimivaltaa ottaa kantaa yksittäistapauksiin tai ryhtyä toimiin oikeusavun järjestämiseksi tapauksessanne.
Valtion oikeusaputoiminnan yleinen ohjaus ja valvonta kuuluvat oikeusministeriölle. Oikeusavusta annetun lain 11 §:n mukaan oikeusaputoimisto päättää oikeusavun myöntämisestä. Oikeusaputoimisto tekee päätöksensä itsenäisesti eikä oikeusministeriö voi näihin päätöksiin vaikuttaa.  Jos oikeusapua ei ole myönnetty hakemuksen mukaisesti, hakija voi saattaa kysymyksen oikeusavun myöntämisestä tuomioistuimen ratkaistavaksi oikeusapulain 24 §:ssä säädetyin tavoin. Ratkaisupyyntö on tehtävä 30 päivän kuluessa oikeusaputoimiston päätöksen tiedoksi saamisesta.

Oikeusavustajien tulee toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa ja he saavat itse päättää minkälaisiin oikeudellisiin toimenpiteisiin he asiakkaansa puolesta ryhtyvät. Hyvän asianajajatavan noudattamista valvoo Suomen asianajajaliitto (www.valvontalautakunta.fi).

Halutessanne voitte tehdä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle (www.oikeusasiamies.fi)


Ystävällisin terveisin
Tiina Astola
Kansliapäällikkö

Pyydän nyt Ylivieskan oikeusaputoimistoa kiireellisesti ja kirjallisesti vastaamaan kirjallisesti mihin toimiin se aikoo ryhtyä asiassa.

Kalajoella 25.02.2015

Erkki Aho
kaupunginvaltuutettu 7.s kausi

044-3025948

Ei kommentteja: