torstai 7. kesäkuuta 2012

Miksi Keskipohjanmaa vaikenee?

Tein valtuustoaloitteen Jokilaaksojen poliisiasiain neuvottelukunnan koolle kutsumiseksi hätäistuntoon poliisin rikolliseksi epäilemäni toiminnan johdosta. Keskipohjanmaa ei ole julkistanut uutista asiasta, vaikka asia on perin harvinen ja olisi kaiken järjen mukaan pitänyt ylittää uutiskynnyksen. Asia on esitetty virallisessa valtuustonkokouksessa ja on julkinen asiakirja. Koska Keskiophjanmaa ei ole julkistanut asiaa, niin tein asiasta mielipidekirjoituksen lehteen. Sitäkään Keskipohjanmaa ei ole julkistanut ainakaan vielä 7.6.2012 mennessä. Tässä kirjoitus.
From: E.Aho
Sent: Sunday, June 03, 2012 8:02 PM
Subject: miksi Keskipohjanmaa vaikenee


Miksi Keskipohjanmaa vaikenee?

Olen tehnyt valtuustoaloitteen Kalajoen kaupunginvaltuuston kokouksessa 29.05.2012 Jokilaaksojen poliisiasianneuvottelukunnan koollekutsumiseksi. Perusteena on poliisin hallinnosta annettu asetus. Poliisilaitoksen yhteydessä toimii poliisin hallinnosta annetun lain ja asetuksen mukaisesti poliisin neuvottelukunta. Asetuksen 11 §:n mukaan neuvottelukunnan tehtävänä on:


  1. seurata poliisin toimintaan vaikuttavan ympäristön kehitystä sekä poliisin toimintaa
  2. tehdä aloitteita poliisin toiminnan kehittämiseksi
  3. antaa lausuntoja poliisia koskevista asioista, sekä
  4. käsitellä ne muut asiat, jotka sen käsiteltäviksi toimitetaan.
    Oulun lääninhallituksen poliisiosasto on päättänyt, että vuoden 2009 alusta toimintansa aloittaneen Jokilaaksojen poliisilaitoksen neuvottelukunnassa on yksi jäsen jokaisesta toimialueemm 18 kaupungista/ kunnasta. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii Lasse Nikula.

Valtuustoaloitteeni http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2012/05/valtuustoaloite-poliisiasiain.html


Haluan, että poliisin neuvottelukunta ryhtyy asiassa toimenpiteisiin, koska Jokilaaksojen poliisi ei tutki selviä rikoksia. Haluan, että poliisin neuvottelukunnan kokous on tiedotusvälineille ja yleisölle avoin. Haluan esittää ja todistaa selvät rikokset ja tuoda esiin todistusaineistot sekä juridisen argumentoinnin. Haluan, että poliisin on pakko tunnustaa, että olen oikeassa. Tilaisuudesta on tehtävä sellaiset paperit, joiden perustella Korkein oikeus voi purkaa kaikki minua ja minun yritystoimintaani koskevat alioikeuksien väärät päätökset mahdollisimman pikaisesti. Oikeustaisteluni on kestänyt jo yli 17 vuotta , vaikka näytöt rikoksista sekä poliisien ja syyttäjien toiminnasta ovat kiistattomat.

Toivon, että Keskipohjanmaa-lehti noudattaa journalistisia ohjeita. Minun tietääkseni kukaan ei koskaan aikaisemmin ole tehnyt valtuustoaloite poliisihallinnon asetuksen 11 §: n perusteella poliisin toimien selvittämiseksi. Mielestäni tämän asian olisi pitänyt ylittää uutiskynnys ja lehden olisi pitänyt olla kiinnostunut asiasta ja tuoda asia julki. Lehden tulisi toimia vallan vahtikoirana. Journalistisissa ohjeissa on muun muassa seuraavat ohjeet:


  1. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

    2. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

    3. Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.
    4. Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.

    5. Journalistilla on mahdollisuus kieltäytyä tehtävistä, jotka ovat ristiriidassa lain, henkilökohtaisen vakaumuksen tai ammattietiikan kanssa.

    6. Käsitellessään omalle tiedotusvälineelle, konsernille tai sen omistajille merkittäviä asioita journalistin on hyvä tehdä asiayhteys lukijalle, kuulijalle ja katsojalle selväksi.
    7. Myös toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja.

    TIETOJEN HANKKIMINEN JA JULKAISEMINEN

    8. Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

    9. Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.

    10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

    11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

    12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

    13. Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.

    14. Journalistilla on oikeus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa. Toimituksen on kunnioitettava tätä periaatetta.

    15. Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.
    Pyydän Keskipohjanmaa-lehteä tuomaan asian julki ja seuraamaan miten Jokilaaksojen poliisin neuvottelukunta toimii asiassa.
    Kalajoella 03.06.2012
    Erkki Aho
    Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

Ei kommentteja: