maanantai 26. huhtikuuta 2010

Varsinainen pölövästi?




















KRP:n henkilö soitti minulle ja ohjeisti rikostutkinnan. Hän ilmoitti, että Ylivieskan poliisin tekemiset ja Oulun poliisin tekemiset tutkii Kainuun poliisi. Lähetin rikostutkintapyynnöt Kainuun poliisille. Kainuun poliisipäällikkö jäi lomalle ja todennäköisesti sijainen lähetti tutkintapyynnöt Ylivieskan poliisille ja Oulun poliisille. Hän kuitenkin soitti minulle ja ilmoitti asiasta. Silloin sanoin hänelle, etteivät Ylivieskan poliisi ja Oulun poliisi voi tutkia omia rikoksiaan. Kainuun poliisi ilmoitti, ettei asiakas päätä kuka hänen tekemänsä rikostutkintapyynnöt tutkii. Soitin välittömästi eduskunnan oikeusasiamiehen päivystävälle lakimiehelle Jaana Romakkaniemelle, joka oli asiasta täsmälleen samaan mieltä minun kanssani. Hän ei ollut uskoa korviaan Kainuun poliisin toiminnan johdosta.

Nyt Oulun poliisi Tapani Tasanto on tehnyt tutkimattajättämispäätöksen, vaikka on ollut vuorenvarmasti esteellinen tutkimaan rikoksia. Tapani Tasanto ei ole nähnyt mitään rikosta näissäkään asioissa ja se on esteellisyyden peruste

Osa 1
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle.html

Osa 2
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle_23.html

Osa 3
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle_7837.html

DVD-dokumentti youtubessa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

eikä myöskään näissä asioissa

Sivistystoimen johtajan virkavaali Kalajoella
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/11/sivistystoimen-virkavaali-kalajoella.html

Kalajoen kaupungille 2300 euron oikeudenkäyntikulut
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2010/04/kalajoen-kaupungille-2300-euron.html

Tapaus Puoskari ja Soukka
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=430

Vastaus Paavolle
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=454

Pahuuden voimat ja vallan varkaat
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/08/pahuuden-voimat-ja-vallanvarkaat.html

Syrjintävuorossa Jorma Tikkanen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/01/syrjintavuorossa-jorma-tikkanen.html

Syrjinnän kohteena jo lähes 30 vuotta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/syrjinnn-kohteena-jo-lhes-30-vuotta.html

Jotta totuus ei unohtuisi
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/11/jotta-totuus-ei-unohtuisi.html

Vastine Kalajokiseudulle
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/02/vastine-kalajoenseudulle.html

Eronpyyntö kaupunginvaltuuston jäsenyydestä
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/01/eronpyynt-kaupunginvaltuuston.html

Ylimääräinen asia
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/11/ylimaarainen-asia.html

Kalajoella kohdellaan työttömiä kaltoin
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/04/kalajoella-kohdellaan-tyottomia-kaltoin.html

Työkykypassi ja työtaitoprojekti
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/07/tyokyky-ja-tyotaitopassiprojekti-ja-sen.html

Kalajoen työttömät joutuvat luopumaan toimitiloistaan
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/10/kalajoen-tyottomat-joutuvat-luopumaan.html

Kalajoen kaikuja
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/10/kalajoen-kaikuja.html

Näin Kalajoella kilpailutetaan
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/nin-kalajoella-kilpailutetaan.html

Äänestystulos 20-15
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/nestystulos-20-15-valtuuston-1kokous.html

Nyt rikoskomisario Tapani Tasanto on tehnyt 19.04.2010 päätöksen 8540/S/1119/10.
Raahen käräjäoikeuden istuntoa kuuntelemassa olleet kolme henkilöä todistavat, että Raahen käräjäoikeuden tuomari Jyrki Määttä ei antanut Erkki Ahon kuulustella varatuomari Mikko Kovalaisen todistajaa yli 86-vuotiasta Kalervo Savolaista. Menettely on ihmisoikeussopimuksen vastaista. Kovalainen sai itse kuulustella puhelimitse Savolaista ja kun Savolainen ei muistanut mitä hänen olisi pitänyt muistaa, niin Kovalainen kysyi voinko auttaa. Vastapuolen todistajan kuulustelun estäminen on ihmisoikeussopimusten vastaista ja kun kysymyksessä on henkilö, jota on syytä epäillä oikeustoimikelvottomaksi, niin käräjätuomari Jyrki Määtän toiminta joutuu entistä kiusallisempaan valoon. Käräjäoikeuden nauhat todistavat käräjäoikeuden tuomarin menettelyn.
Kolme todistajaa todistavat vielä, että käräjätuomari Jyrki Määttä toimi puolueellisesti eikä ottanut Erkki Ahon esittämää todistusaineistoa asiassa huomioon. Menettely on siis täysin lainvastaista eikä täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita. Onneksi nyt KRP on siirtänyt Mikko Kovalaisen asiat valtakunnansyyttäjäviraston tutkittavaksi.
On otettava huomioon myös se, että käräjätuomari Jyrki Määttä ei huomioinut sitä, että sekä tutkija Harri Rahkola että tutkinnanjohtaja Raimo Ollila olivat esteellisiä, ja lisäksi sitä, että syyttäjä Esa Mustonen jätti todistusaineistosta n. 80 prosenttia toimittamatta oikeuden käsittelyyn. Menettely oli niin rikollista kuin se vain Suomen oikeuslaitoksessa olla voi.
On siis syytä epäillä selkeää rikosliigaa? Rikoskomisario Tapani Tasangon mielestä ei ole syytä epäillä rikosta tapahtuneeksi. Onko Oulun poliisi todella näin pöllö? Onko syytä epäillä, että virkamerkki korvaa ammattitaidon?
On myös syytä epäillä, Raahen käräjäoikeuden laamanni Ritva Pesonen-Ehrola suojelee rikollista toimintaa, mutta kuinka kauan? Katso
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/03/laamanni-naki-vaan-ei-huomannut.html

Osoittaako virke Oulun poliisin Tapani Tasangon ammattitaidottomuutta: Viimeisenä keinona näyttää olevan tutkintapyynnön tekeminen Kainuun poliisille, jolla ei ole mitään tekemistä nyt puheena olevan asian kanssa.
Huh, huh, tätä tyhmyyden määrää!

Nyt kun eduskunnan oikeusasiamiehen sihteeri Terhi Arjola- Sarja on jäänyt kiinni virkarikoksesta yrittäessään suojella tyhmiä poliiseja, niin asiat ovat nyt Helsingin poliisin tutkinnassa. Vaadin rikostutkinnassa loppulausunnon antamista. Nyt saatetaan rikoksiin syyllistyneet vastuuseen teoistaan.

1 kommentti:

nytriittaapoliitikot kirjoitti...

Mitä enemmän olen ryhtynyt seuraamaan Suomen poliitikkojen, virkavallan ja poliisin tekemisiä internetissä ja medioissa, sitä kylmemmiksi käyvät väreet selkäpiissä.

Järkyttäviä tapauksia. Suomen kansa täytyy saada tietoiseksi tällaisista toiminnoista, sekä ymmärtämään se, että mikään ei tule koskaan muuttumaan, ellei kansa tajua muuttaa äänestyskäyttäytymistään, viimeistään tulevissa, vuoden 2011 vaaleissa!

Kaikkea hyvää,

Teppo