torstai 11. kesäkuuta 2009

Vastaus rikostarkastaja Tapio Kalliokoskelle



















Kiitän sähköpostiviestistänne. Olen lähettänyt sähköpostiviestit Vantaa KRP:lle ja valtakunnansyyttäjäviratolle siksi, että Oulun KRP:n rikostylitarkastaja Leila Melander on esteellinen eikä hän voi tutkia mahdollisia häneen itseensä kohdistuneita rikosepäilyjä. Rikosylitarkastaja Leila Melander on tehnyt asioissa tutkimattajättämispäätöksiä. Lisäksi Oulun KRP.n edellinen johtaja Eero Klemetti ja tutkija Tapio Mäkelä ovat keskeiset epäillyt esim. PR-talojen konkurssivyyhdessä. Tämän lisäksi on otettava huomioon, että keskeinen tekijä jutussa on oikeudensaamisen osalta Oulun läänin poliisijohtaja Sauli Kuha, joka on Oulun läänin korkein poliisiviranomainen. Hänen alaisuudessaan toimii Oulun kihlakunnan poliisilaitos, jonka rikoskomisari Tapani Tasanto ei ole kelvollinen tutkimaaan asioita, koska hän ei voi tutkia esimiehensä kohdistuvia rikosepäilyjä. Lisäksi kun kysymyksessä on poliisiviranomaisiin kohdistuvat rikosepäilyt, niin silloin tutkinnanjohtajan tulee olla valtakunnansyyttäjävirastosta.

Valitettavasti jutussa keskeinen tekijä on apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, joka suojelee Ylivieskan kihlakunnan syyttäjä Sulo Heiskaria, joka on PR-talojen konkurssivyyhden yksi keskeisimmistä tekijöistä. Muut tekijät ovat asianajaja Antti Latola, entinen Ylivieskan Arsenalin johtaja Juha Juntunen, Ylivieskan poliisi Raimo Ollila, asianajaja Jouni Vihervalli, asianajaja Asko Keränen, varatuomari Paavo M. Petäjä, asianajaja Antti Kejo, syyttäjä Kirsi Männikkö, Ylivieskan poliisipäällikkö Petri Oulasmaa ja entinen Ylivieskan poliisipäällikkö Kaarlo Similä sekä käräjätuomari Ulla-Maija Viitavuori ja korkeimman oikeuden esittelijä Tarja Ryhänen-Dahlman. Tämän lisäksi syyttäjä Esa Mustonen sekä käräjätuomari Jyrki Määttä. Tämän puutteellisenkin nimiluettelon pitäisi jo antaa selvä kuva siitä, ettei tutkinta voi tapahtua Oulun läänin poliisiviranomaisten toimesta.

Suomussalmen jutussa keskeiset syylliset ovat entinen nimismies Vesa Jutunen ja hänen yhtiökumppaninsa Lauri Heikkinen ja ennenkaikkia kääntäjä Mikko Kovalainen. Suomussalmen jutussakin on syytä epäillä poliisirikoksia. Epäilyt kohdistuvat nimismies Antti Karjalaiseen, poliisi Kari Tornbergiin, ylikonstaapeli Seppo Pelliin. Tässä vain muutamia nimiä mainittuna. Kääntäjä Mikko Kovalaisen tekojen osalta epäiltyinä ovat myös Espoon poliisiviranomaiset. Kääntäjä Kovalaisen Helsingin tekojen osalta en vielä tässä vaiheessa nimeä ketään poliisiviranomaista nimeltä.

Konekersatti Oy:n jutussa keskeiset tekijät ovat Keski-Pohjan säästöpankin johtajat, Haapajärven poliisi ja syyttäjänä toiminut nykyinen Kuusamon pooliisipäällikkö Esa Heikkinen.

Kalajoen kaupungin jutun osalta on myös parempi, että tutkinta suoritetaan muiden kuin Oulun läänin poliisiviranoamisten toimesta, sillä kohteena asioissa ovat myös Kalajoen poliisi Harri Rahkola, Ylivieskan poliisi Raimo Ollila ja syyttäjä Sulo Heiskari. Kalajoen jutun muut henkilöt käyvät ilmi tekemistäni tutkintapyynnöstä.

Haluan tietää kuka on tutkinnanjohtajana Natura-asiassa, sillä haluan tavata hänet ensi tilassa tilanneselvitystä varten.

Muiden asioiden tutkinnalle on nyt löydyttävä pikaisesti uudet tutkijat ja on nimettävä myös syyttäjät. Haluan saada nimet tietooni ensi tilassa.

Liitteenä avoin asianajovaltakirja

Tiedoksi ja toimenpiteitä varten Leila Melander, Tapani Tasanto, oikeuskanslerinvirasto, valtakunnansyyttäjävirasto, tasavallan presidentti, oiekusministeri, poliisiministeri, poliisi ylijohtaja, perustusvaliokunta, hallintovaliokunta, tiedotusvälineet

Vastaukseni kohdistuu allaolevaan sähköpostiin

Erkki Aho, tiedoksi Hervonen, tasanto, Melander
Olette lähettänyt lukuisia sähköpostiviestejä talven ja kevään aikana allekirjoittaneelle ja kihlakunnansyyttäjä Johanna Hervoselle. Kuten teille on ilmoitettu, tekemänne tutkintapyyntöasiat Natura2000 - asiaa lukuunottamatta on siirretty Oulun kihlakunnan poliisilaitokselle rikoskomisario Tasanton tutkinnanjohtajuuteen ja keskusrikospoliisin Oulun yksikköön rikosylitarkastaja Leila Melanderin arvioitavaksi ja harkintaan. Tekemiänne tutkintapyyntöjä koskevien viestienne (Natura2000 - asiaa lukuunottamatta) johdosta tullaan näin menettelemään jatkossakin. Näissä asioissa teidän tulee kääntyä asianomaisten tutkinnanjohtajien puoleen.
Samalla ilmoitan, ettei kihlakunnansyyttäjä Johanna Hervosella ole roolia mainittujen Ouluun siirrettyjen asioiden tutkijana tai tutkinnanjohtajana.
Tapio Kalliokoski
Rikostarkastaja
Linjanjohtaja


Kalajoella 11.6.2009 Erkki Aho Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

Ei kommentteja: