maanantai 15. kesäkuuta 2009

Johanna Korhonen erotettiin lesbouden takia?




Johanna Korhonen on syntynyt 29.6.1968 Oulussa. Hän on Kirsi ja Pentti Korhosen tytär. Hänen setänsä on Kainuun Sanomien entinen päätoimittaja professori Keijo Korhonen. Johanna Korhonen suoritti ylioopilastutkinnon Kastellin lukiossa vuonna 1987 kuuden laudaturin arvosanoin. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan tiedotusoppia Tampereen yliopistoon. Nämä opinnot hän kuitenkin keskeytti päästessään opiskelemaan Sanoma-osakeyhtiön toimittajakouluun, mistä valmistui kurssinsa priimuksena. Korhonen on juontanut televisio-ohjelmia Verkkoyhteys ja Ajan henki Ylen kanavilla. Korhonen on kirjoittanut kolumneja Nyt-liitteeseen ja Tietokone-lehteen. Korhonen oli ehdolla vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa keskustan ehdokkaana.

Johtajasopimus

Johanna Korhonen ja Alma Media allekirjoittivat 1.9.2008 johtajasopimuksen. Sen mukaan Korhosen oli määrä aloittaa Alma Media konserniin kuuluvan Lapin Kansa -sanomalahden päätoimittajana 15.12.2008.
Alma Media ilmoitti 1.10.2008 purkavansa sopimuksen päättyväksi jo samana päivänä. Alma Media ilmoitti 1.10. antamassaan pörssitiedotteessa sopimuksen purkamisen syyksi luottamuspulan.

Lapin Kansan päätoimittajan lausunto

Rehellinen ja Alma Median johdon suurta luottamusta nauttiva Lapin Kansan joulukuun alussa eläkkeelle jäänyt päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula toimi rehellisesti ja kertoi totuuden 2.10.2008. Tuomi-Nikula sanoi, että Alma Median johto on tunaroinut Lapin Kansan päätoimittajan valinnassa, kun ei selvittänyt tarpeeksi tarkkaan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen taustoja. Samalla Tuomi-Nikula arvioi, että julkilesbo ei voisi olla Lapin Kansan päätoimittajana tai Lapin maakunnan edustajana.

Perustuslaki ja rikoslaki

Perustuslaki 6 § Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Näihin nimenomaan lueteltuihin perusteisiin rinnastettavia ovat m. seksuaalinen suuntautuminen, yhteiskunnallinen asema, perhesuhteet sekä asuinpaikka.

Rikoslaki11 luku 11 § Syrjintä
Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan taikka muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Korhosen näkemys asioista

Korhosen mukaan syynä oli hänen perhemuotonsa: Korhonen elää rekisteröidyssä parisuhteessa naisen kanssa. Korhonen kertoi Alma Median tarjonneen hänelle 100 000 euroa siitä, ettei sopimuksen purkamisen syytä ilmoitettaisi julkisuuteen. Johanna Korhonen antoi julkisuuteen kokousmuistioon kirjaamansa tarkan oman kuvauksen Alma Median kanssa käydyistä neuvotteluista. Muistiossa Korhonen kirjoittaa Kai Telanteen reagoineen voimakkaan tunnepitoisesti tietoon hänen parisuhteestaan. Korhosen mukaan Alma Median edustajat olivat sanoneet työsuhteen purkamisen yhteydessä, ettei päätoimittajan valinta olisi kohdistunut Korhoseen, jos hänen puolisonsa sukupuoli olisi ollut tiedossa.
Katso muistio Korhosen erottamisesta
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Johanna+Korhosen+muistio+erottamisestaan/1135239888113

Alma Median näkemys asioista

Alma Median mukaan irtisanomisen syynä oli luottamuspula, johon oli johtanut Korhosen toistuva valehtelu työhönoton aikana. Toimitusjohtaja Kai Telanteen mukaan Korhonen olisi valehdellut puolisonsa poliittisesta toiminnasta. Johanna Korhosen puoliso Pirkko Kotila on Vasemmistoliiton kuntavaaliehodokkaana Vantaalla. Yhtymän tiedotteessa todetaan, että henkilöä, jonka toimintatapoihin ei kaikissa olosuhteissa kuulu rehellisyys, ei voida valita suurta harkintakykyä vaativaan päätoimittajan tehtävään.
Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne oli ilmoittanut palaverissa 29.9. Korhoselle, että tämä oli menettänyt Alman luottamuksen, koska Korhonen oli tietoisesti johtanut työhaastatteluissa Almaa harhaan ja valehdellut Alman edustajille perhetilanteestaan ja puolisonsa sukupuolesta.

Oikeustoimet

Korhonen aloitti kiistasta Alma mediaa vastaan oikeustoimet joista Helsingin käräjäoikeus päätti kesäkuussa 2009 hylätä Korhosen kanteen ja 230000 euron korvausvaatimuksen. Johanna Korhonen vaati yhtiöltä korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 15 kuukauden palkkaa vastaavat 114 000 euroa sekä erokorvausta, laiminlyötyä irtisanomisajan palkkaa ja yhdenvertaisuuslain syrjintäkiellon rikkomiseen perustuvaa hyvitystä. Yhteensä Johanna Korhonen vaati Almalta korvauksia noin 230 000 euroa. Oikeudenkäyntikulujen korvausta Korhonen vaati yhtiöltä lähes 24 000 euroa.

Helsingin käräjäoikeuden päätös

Helsingin käräjäoikeudessa juttu ratkaistiin kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanossa.
Käräjäoikeuden tuomion perustelut ovat jokseenkin yksipuoliset sikäli, että niissä on tuotu esiin lähinnä vain tuomion lopputulosta eli Korhosen kanteen hylkäämistä ja vastaaja yhtiön näkökantoja puoltavia seikkoja, todisteita ja näkökohtia. Niin sanotut contra -perustelut, eli Korhosen kanteen perusteita tukevat seikat on sivuutettu perusteluissa.
Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Helsingin käräjäoikeus oli etukäteen päättänyt oikeuskäsittelyn lopputuloksen ja perusteet tuomiolle haettiin myöhemmin. Suomessa oikeudessa yleensä voittaa rikkaampi, suurempi ja vahvempi. Häviäjänä on pääsääntöisesti heikompi, pienempi ja köyhempi.

Heikot perusteet

Lapin Kansa/Alma Media on perustanut johtajasopimuksen purkamisen erityisesti kahteen seikkaan. Ensiksikin Korhonen oli julkistanut päätoimittajan nimittämisen kilpailevalle sanomalehdelle antamallaan tiedotteella ennen aikojaan eli jo 8.9., vaikka asianosaisten kesken oli sovittu, että sopimus julkistetaan Alma Median pörssitiedotteella vasta seuraavana päivänä 9.9.2008.
Toiseksi syyskuun lopulla 2008 oli ilmennyt, että Korhonen oli työhönottohaastattelussa tarkoituksellisesti valehdellut Alma Median edustajille kertomalla, ettei hän tai hänen puolisonsa ollut poliittisesti aktiivinen. Myöhemmin oli kuitenkin ilmennyt, että Korhosen puoliso oli samaan aikaan erään puolueen kunnallisvaaliehdokkaana.

Korhonen kiistää

Korhonen kiistää valehdelleensa puolisonsa poliittisesta toiminnasta, sillä työhaastattelussa kysyttiin hänen mukaansa ainoastaan pariskunnan mahdollisesta poliittisesta aktiivisuudesta Rovaniemellä, ei aikaisemmista sitoumuksista. Työhönottohaastattelut olivat kesällä 2008, jolloin Korhosen puoliso oli lupautunut vaaliehdokkaaksi syksyn kunnallisvaaleihin. Kun syyskuun alussa oli saatu varmuus siitä, että Korhonen tultaisiin nimittämään Lapin Kansan päätoimittajaksi, Korhosen puoliso oli todistajan kertomuksen mukaan ilmoittanut halukkuudestaan luopua ehdokkuudestaan, mutta hänet oli kuitenkin saatu jäämään mukaan niin sanotuksi passiiviehdokkaaksi. Vaaleissa Korhosen puoliso ei ollut tullut valituksi. Erään toisen Alma Media -konserniin kuuluvan pohjoissuomalaisen lehden päätoimittajan puoliso oli saanut muutama vuosi aikaisemmin olla mukana kunnallispolitiikassa, mistä Alma Median johto ilmeisesti oli tietoinen. Näinollen Alma Median peruste on heikko ja asettaa henkilöt eriarvoiseen asemaan.

Kaleva julkisti uutisen 8.9., kun se olisi Korhosen ja Alma Median välisen sopimuksen mukaan ollut julkistettavissa vasta seuraavana päivänä eli 9.9. Oliko tämä virhe, jonka Korhonen on ainakin tänään myöntänyt julkisesti, kyllin painava syy peruste purkaa sopimus? Yhtiö ei ole väittänyt, että päivää liian aikaisin tapahtuneesta asian julkistamisesta olisi aiheutunut konsernille tai lehdelle jotain vahinkoa. Kai Telanne oli moittinut Korhosta asian johdosta välittömästi eli heti 8.9. eikä tuolloin asianosaisten kesken ollut ollut puhetta siitä, että kyse olisi niin vakavasta virheestä, että se saattaisi johtaa jopa johtajasopimuksen purkamiseen tai sen irtisanomiseen.

Johtopäätökset

Jutussa ei voi päätyä muuhun kuin siihen johtopäätökseen, että todellinen syy Korhosen työsopimuksen purkamiselle on ollut lesbous. Alma Media -konserni ei halunnut, että lestadiolaisuudestaan tunnetussa Pohjois-Suomessa ilmestyvän sanomalehden päätoimittajana toimisi nainen, jonka puoliso on myös nainen. Konsernin johto oli saanut tietää Korhosen seksuaalisesta suuntautumisesta vain vähän ennen kun Korhonen pyydettiin 29.9.2008 toimeen pantuun toimitusjohtaja Telanteen ja kahden muun yhtiön johtohenkilön puhutteluun. Alma Median johdon luottamusta nauttiva, rehellinen päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula kertoi 2.10.2009 erottamisen syyksi lesbouden.

Korhosen kanne olisi minun oikeustajuni mukaan pitänyt hyväksyä, sillä kuten käräjäoikeus sanoo perusteluissaan, Korhonen ei ollut toiminut vilpillisesti jättäessään työhönottohaastattelussa oikaisematta Telanteen saman virheellisen käsityksen puolisonsa sukupuolesta.
Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne oli ilmoittanut palaverissa 29.9. Korhoselle, että tämä oli menettänyt Alman luottamuksen, koska Korhonen oli tietoisesti johtanut työhaastatteluissa Almaa harhaan ja valehdellut Alman edustajille perhetilanteestaan ja puolisonsa sukupuolesta. Korhosen mukaan Telanne oli todennut, että on täysin mahdoton ajatus, että Lapin Kansassa työskentelisi Korhosen kaltainen henkilö, jolla on tällainen perhe ja nainen puolisona.

Voidaan perustellusti kysyä, että lisääkö tällainen heikosti perusteltu yksipuolinen päätös Suomen oikeuslaitoksen uskottavuutta. Olen varma, että hovissa tuomio muuttuu.

Katso Yle Arkisto Johanna Korhosen erottaminen
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=2&t=&a=6111

Ei kommentteja: